Erektio-ongelmat ovat yleisiä ja koska aihe voi olla kiusallinen, siitä ei aivan kaikkialla puhuta. Tässä artikkelissa tarkastellaan kuinka CBD vaikuttaa libidoon ja sitä kautta miehen erektioon. 

 

Mikä on erektio?

 

Erektiolla tarkoitetaan miehen seksuaalisen kiihottumisen aikana tapahtuvaa peniksen kovettumista ja kasvamista. Se on tärkeä osa miehen seksuaalista toimintaa ja sen puutteesta voi aiheutua ongelmia sekä fyysisesti että psyykkisesti. 

 

Erektio-ongelma on yleinen vaiva

 

Erektiohäiriöt ovat yleisiä ja ne liittyvät ikääntymiseen ja tiettyihin sairauksiin. Vaivasta kärsii joka kolmas 40-70 vuotias mies. Yli 70-vuotiaista joka toisella on erektioon liittyviä haasteita. Nuoremmilla (alle 40v) vaiva on harvinaisempaa eli noin joka kymmenes kärsii erektiohäiriöstä.

Elimellinen erektiohäiriö tarkoittaa erektio-ongelmaa, joka aiheutuu lääkkeistä tai jostain sairauksista. Erektiohäiriö voi johtua myös psyykkisistä syistä kuten suorituspaineista, stressistä, masennuksesta tai liiallisesta jännityksestä. Silloin kyseessä on psyykkisperäinen erektiohäiriö, joka voi liittyä myös parisuhteessa esiintyviin ongelmiin. 

Vaikka asia on monelle häpeällinen, niin se miten erektioon suhtaudutaan vaihtelee eri kulttuurien välillä ja vaivasta kärsivien on hyvä muistaa, että asian voi nähdä monella muullakin tavalla kuin pelkästään ongelmana.

 

Erektiohäiriön syitä

 

Yleisiä syitä, jotka voivat häiritä erektiota:

 

  • Tupakointi
  • Liikunnan puute
  • Korkea verenpaine
  • Diabetes
  • Ylipaino
  • Koholla oleva kolesteroli
  • Sepelvaltimotauti

 

Mikäli erektio ei kestä

 

Mikäli ongelma ei ole erektion saaminen vaan pikemmikin sen lyhyt kesto, niin siihenkin asiaan on mahdollista vaikuttaa erilaisilla tavoilla. Seuraavassa kappaleessa käydään läpi asioita, jotka voivat parantaa erektiota ja sen kestoa.

 

Erektion parantaminen voi onnistua helpoiten lisäämällä liikuntaa.

Liikunta voi auttaa erektio-ongelmaan ja parantaa potenssia.

 

Erektion parantaminen kotikonstein

 

Ihan alkuun kannattaa tarkistaa omat elämäntavat ja muuttaa mahdolliset epäterveet elämäntavat terveempään. Tutkimusten mukaan ylipaino ja tupakoiminen voivat jopa kolminkertaistaa erektio-ongelmien riskiä. Ensimmäisenä kannattaakin tehdä siis muutos näissä asioissa mikäli tarpeellista. Myös liikunnan puute voi vaikuttaa erektioon negatiivisesti.

Luonnollisesti laihduttamiseenkin suositellaan liikunnan lisäämistä, joka on yksinkertainen tapa aloittaa muutos. Jo 5% tai 10% muutos painossa alaspäin voi parantaa erektiota huomattavasti. Koska huumeet, alkoholi, steroidit voivat myös heikentää erektiota, niitä kannattaa välttää.

Netistä löytyy kaikenlaisia tuotteita joiden kehutaan parantavan erektiota. Mikäli tuotteet eivät ole tuttuja niin niitä kannattaa välttää, koska kaikkia niiden sivuvaikutuksia ei ole välttämättä tutkittu ja ne voivat olla pahimmillaan vaarallisia.

 

Vinkkejä erektion parantamiseen

 

  • Laihduttaminen
  • Liikunnan lisääminen
  • Tupakoinnin lopettaminen
  • Avoin keskustelu kumppanin kanssa
  • Alkoholin vähentäminen
  • Streoidien ja huumeiden välttäminen
  • CBD eli kannabidiolia sisältävät valmisteet

 

Verenpainelääke ja erektio

 

Korkea verenpaine saattaa aiheuttaa erektio-ongelmia ja olla haitaksi peniksen verisuonille. Myös verenpainelääkkeet saattavat vaikuttaa negatiivisesti erektioon. Kuten millä tahansa lääkkeillä saattaa olla sivuvaikutuksia, myös verenpainelääkkeillä sivuvaikutuksiin voi kuulua ei-toivottuja vaikutuksia, kuten erektiohäiriötä

Erektiolääkkeet kuten PD5:n salpaajat, vardenafiili, tadalafiili ja sildenafiili ovat yleisesti käytettyjä lääkkeitä erektio-ongelmien hoidossa. Nämä lääkkeet auttavat rentouttamaan peniksen verisuonia, jolloin verenvirtaus kasvaa ja erektion saavutus helpottuu. Lääkkeet saattavat kuitenkin aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä ja ripulia.. Lääkkeet ovat hyvin samankaltaisia keskenää. Vaikutusajaltaan tadalafiili on kaikista pisin ja sen vaikutusaika on jopa huikeat 36 tuntia. Sen sijaan muut yleiset erektiolääkkeet tehoavat keskimäärin muutamasta tunnista kuuteen tuntiin.

Verenpainelääkkeet ja CBD vaikuttavat molemmat maksan entsyymien toimintaan, joten niiden samanaikaista käyttöä ei suositella. Yhdessä käytettynä verenpainelääkkeen teho saattaa muuttua ja verenpaine voi laskea nopeasti liian alas.

 

Aamuerektio

 

Lisäksi on huomattava, että joillakin miehillä on aamuerektio, joka on erektion saavutus kun he heräävät. Tämä on merkki normaalista seksuaalisesta toiminnasta. Jos mies ei saa aamuerektioita, tämä voi olla merkki erektio-ongelmista. Samoin, miehen heikko erektio voi olla merkki erektio-ongelmista.

 

Miehen libido

 

Libido, eli seksuaalinen halu, on myös tärkeä osa miehen seksuaalista toimintaa ja elämää muutenkin. Monilla miehillä on kuitenkin ongelmia erektion saavuttamisessa tai siinä, että erektio ei kestä. Vaiva voi johtua monista syistä, kuten stressistä, masennuksesta tai tietyistä lääkkeistä esimerkiksi verenpainelääkkeistä.

Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet CBD:n lisäävän libidoa. CBD voi vähentää stressiä, parantaa unen laatua ja vähentää kipua, joka saattaa olla esteenä seksuaalisen halun kokemiselle.

On tärkeää huomioida, että erektio-ongelmat ovat yleisiä ja että apua on saatavilla. CBD voi olla erittäin tehokas ja turvallinen vaihtoehto erektio-ongelmien hoitoon.

CBD öljyä erektiolääkkeenä.

CBD-öljy voi parantaa erektiota ja sen kestoa.

 

 

CBD voi parantaa erektiota

 

CBD eli kannabidioli on yksi kannabiskasvin monista kannabinoideista. Se on luonnonmukainen aine, jolla on monia terveydellisiä hyötyjä, ja se on saanut paljon huomiota erektio-ongelmien hoidossa. CBD:n on osoitettu vähentävän stressiä ja masennusta, mikä voi parantaa erektion saavutettavuutta. 

CBD:n käyttö on turvallista ja se aiheuttaa vain harvoin sivuvaikutuksia, jotka ovat taas hyvinkin yleisiä erektiolääkkeiden kanssa. CBD:n käyttö ei myöskään vaadi reseptiä, joten se on helppo saada käsiinsä. Lue lisää mitä on CBD:n mahdolliset sivuvaikutukset.

 

Yhteenveto

 

Heikko erektio voi johtua sairaudesta, ikääntymisestä tai esimerkiksi kovasta stressistä. CBD on luonnonmukainen vaihtoehto erektio-ongelmien hoitoon, joka on turvallinen ja tehokas. Se auttaa vähentämään suorituspaineita, stressiä ja masennusta, mikä parantaa erektion saavutettavuutta. CBD:n käyttö ei vaadi reseptiä. Lisäksi CBD:llä on myös muita hyötyjä libidoon liittyen. On tärkeää huomioida, että erektio-ongelmat ovat yleisiä ja että apua on saatavilla.

Silti, muutamia varotoimia tulee huomioida kun käytetään CBD:tä. On hyvä valita laadukas ja turvallinen tuote, joka täyttää kaikki standardit ja on testattu käytännössä. Verenpainelääkkeitä ei suositella käytettäväksi samaan aikaan CBD:n kanssa.

 

Lähdeluettelo

 

  1. Erektiohäiriö – Terveyskirjasto. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00391
  2. Cannabidiol in Anxiety and Sleep: A Large Case Series.  Journal of Clinical Medicine. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6326553/
  3. Cannabidiol enhances consolidation of explicit fear extinction in humans. Journal of Psychopharmacology. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23307069/
  4. Cannabidiol as a Potential Treatment for Anxiety Disorders. Neurotherapeutics https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4604171/
  5. How Cannabis Alters Sexual Experience: A Survey of Men and Women. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31447385/