Kuun kiertoa mukaileva järjestelmä, kuukautiset, on tuttu juttu lähes kaikille ihmisille maailmassa. Kuukautiset ovat toki varsinaisesti vain naisväestöä koskettava tapahtuma, mutta välillisesti ne vaikuttavat myös lasten ja miesten elämään. Kuukautiskiertoon liittyy PMS:ksi kutsuttuja, voimakkaitakin, oireita jotka pahimmillaan estävät tavallisia arjen askareita. CBD saattaa lievittää näitä oireita monin tavoin.
Onnistunut kuukautiskierto on monen asian summa. Kuukautiskierron tarkoitus on valmistella munasolu hedelmälliseksi ovulaation hetkeä varten, ja sitten poistaa munasolu mikäli se ei hedelmöity ja ala kehity uudeksi elämäksi. Kuukautisista vastaavat useat elimistön järjestelmät ja on hyvin tavallista että jokin näistä häiriintyy aiheuttaen haasteita hedelmöittymiseen ja oireita kuukautisiin. (1,2)
Oireet
Periaatteessa kuukautisten tulisi olla oireettomat. On aivan tavallista että muutama päivä ennen kuukautisten alkamista alaselkää vähän pistelee, vatsaa turvottaa ja on suuri tarve vetäytyä omiin oloihinsa, mutta vähäistä runsaampi oireilu ei ole asiaan kuuluvaa. Ei, vaikka se on yleistä ja normaaliksi koettua!
Kuukautisiin liittyvät oireet ovat erittäin yleisiä ja ne voivat olla voimakkuudeltaan mitä vain huomaamattomista aina elämää reippaasti rajoittaviin. Yleensä oireet alkavat viikkoa, kahta ennen vuodon alkamista ja päättyvät viimeistään vuodon loppuessa. Oireistoon kuuluu erilaisia haasteita mielen tasolta fyysisiin oireisiin ja näitä ilmenee vajaalla 30%:lla kuukautisikäisistä. 10% näistä kärsii erittäin voimakkaista oireista joiden vuoksi on oltava sairaslomalla kuukausittain, tai vähintään suoriutua arjesta särkylääkkeiden voimalla. (1)
Yleisimmät oireet liittyvät mielen haasteisiin, erilaisiin kipuihin, ihoon ja uneen. Erilaisia oireita PMS:ään luetaan kuuluviksi yli 150 ja mitä ilmeisimmin jonkin näistä tietää jokainen menstruoiva. Syytä sille, miksi näitä ilmenee, ei tiedetä, mutta kaikenlaisia selityksiä on aina hormoni vaihteluista traumoihin on esitetty. (1,2)
CBD:llä on useita terapeuttisia vaikutuksia, joista monet myös PMS aikaan ilmenevät. CBD-öljystä saattaa olla apua mm. akneen, uneen ja kipuihin.
CBD öljy mukautuu PMS oireiden laajaan kirjoon
CBD-öljy on hampusta saatavaa öljyä, jonka olisi terapiakäytössä hyvä olla täyden spektrin öljyä, sillä hamppu vaikuttaa synergisesti, kaikki yhdisteet toisiinsa vaikuttaen ja toisiansa tukien. CBD-öljy on siitä mielenkiintoinen, että se vaikuttaa kullakin ihmisellä vähän eri tavoin ja siinä missä toiset tarviivat vain pieniä annoksia, toiset huomaavat hyviä vaikutuksia vasta vähän suuremmalla annoksella. CBD-öljy on todettu hyvinsiedetyksi ja turvalliseksi tueksi varsinaisen hoidon rinnalle ja toisaalla se saattaa jopa ennaltaehkäistä sairauksien syntymistä. Kuukautisiin ja PMS-oireisiin CBD:llä ja muilla hampun vaikuttavilla aineilla on vaikutuksia myös.
Hamppu sisältää kannabinoidien lisäksi mm. terpeenejä ja flavonoideja. Tutkimuksia koskien CBD:tä ja kuukautisia tai PMS:ää on tehty hyvin vähän jos ollenkaan, mutta CBD-öljyn monet ominaisuudet saattavat sopia lieventämään kuukautisiin liittyviä oireita. CBD vaikuttaa kivuntuntemukseen, unenlaatuun ja mielen tasapainoon. CBD lievittää elimistön tulehdusta ja sillä on antioksidanttisia vaikutuksia. (3,4,5)
Endometrioosia ja CBD:n käyttöä sen hoitamiseen on tutkittu jonkin verran hyvin tuloksin, sillä krooniseen kipuun, jollaista esim. endometrioosiin kuuluu, CBD:llä tutkimusten mukaan on lieventävä vaikutus. (6,7)
CBD:n vaikutus akneen
CBD:llä on akneen vaikuttavia ominaisuuksia. Se rauhoittaa tulehdusta ja tasapainottaa ihon toimintaa. CBD-öljy edistää solujen joustavuutta ja vähentää talineritystä. (8)
CBD lievittää kipua
CBD on todettu sekä kroonista että akuuttia kipua lievittäväksi tietyissä tilanteissa. CBD estää kipusignaalin kulkua ja hyvin yleisiä PMS oireita ovat mm. rintojen arkuus, pääkipu sekä alaselän että alavatsan kivut. (7,8)
CBD mielialaa tasaavana
Kuukautisiin liittyy monella voimakasta mielialan heittelyä joka voi olla niin voimakasta, että joinakin päivinä itkettää kaikki, raivostuttaa pienetkin asiat tai saavat pois tolaltaan ihan tavalliset arkiset asiat. CBD vaikuttaa mielialaan tasaavasti ja heittelyt tai ääripään tunneilmiöt saattavat tasoittaa CBD-öljyn avulla. (10)
CBD vaikuttaa unenlaatuun
CBD:llä on vaikutuksia myös unenlaatuun sitä tasaavasti. CBD-öljyn vaikutuksesta unettomuuteen voi lukea lisää täällä.
Endokannabinoidijärjestelmä kuukautisten taustalla
Endokannabinoidijärjestelmä säätelee ja tarkkailee kaikkia elimistön prosesseja ja on siis myös kuukautisiin ja PMS:ään vaikuttavien järjestelmien taustalla. Endokannabinoideja on havaittu, kohdusta, munasarjoista, istukasta ja aivojen niistä osista joissa säädellään myös kuukautisiin ja lisääntymiseen liittyvät toiminnot. (2,3) Endokannabinoidijärjestelmällä on omia erityisiä tehtäviä lisääntymiselimistössä ja se on havaittu olevan mukana ainakin munasolun kypsymisessä ja munasarjan umpieritysjärjestelmässä. Kuukautisista pääasiassa vastaavan HPO-akselin (hypotalamus-aivolisäke-munasarja-akseli) tsapainoisesta toiminnasta vastaa endokannabinoidijärjestelmä. (8,9)
Kannabinoidireseptorit
Molempia kannabinoidireseptoreita CB1 ja CB2 esiintyy lisääntymiselimistössä. Niitä on havaittu sekä rauhasista että kudoksista ja niitä molempia esiintyy kaikissa kuukautisten eri vaiheissa. (8,9)
Endokannabinoidit
Tunnettuja sisäsyntyisiä kannabinoideja on kaksi, anadamidi ja 2-AG. Molemmilla niillä on omia tehtäviä mitä tulee kuukautisiin, mutta anandamidia on runsaammin munasarjojen ja kohdun alueella. Anandamidi osallistuu mm. munasolun kypsymiseen ja ovulaatioon. (8,9)
Lähdeluettelo
- Kuukautisia edeltävät oireetpremenstruaalioireyhtymä, PMS) – Terveyskirjasto.
- Localisation and Function of the Endocannabinoid System in the Human Ovary | PLOS ONE.
- Cannabidiol exerts sebostatic and antiinflammatory effects on human sebocytes – PMC.
- A Balanced Approach for Cannabidiol Use in Chronic Pain – PMC.
- A selective review of medical cannabis in cancer pain management.
- Cannabidiol as a Potential Treatment for Anxiety and Mood Disorders: Molecular Targets and Epigenetic Insights from Preclinical Research.
- The role of the endocannabinoid system in female reproductive tissues | Journal of Ovarian Research | Full Text.
- Cannabidiol is an effective helper compound in combination with bacitracin to kill Gram-positive bacteria – PMC.
- Localisation and Function of the Endocannabinoid System in the Human Ovary | PLOS ONE.
- Cannabidiol as a Potential Treatment for Anxiety Disorders – PMC.
Viimeisimmät kommentit